STRATEGIA LASTENPSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUKSEN TURVAAMISEKSI
LASTEN JA NUORTEN SAIRAALAN YHTEISTOIMINTAKOKOUKSELLE 13.11.2002
Hannu Westerinen Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Luottamusmies
Lastenpsykiatrian erikoisala on edelleen kriisissä – ei ainoastaan meidän talossamme vaan koko Suomessa. Sen lisäksi että kaikki erikoisalat ovat täällä HUSissa enemmän tai vähemmän kriisissä ankarien säästötoimien vuoksi, on lastenpsykiatrian erikoisalalla lisäksi erityispiirteitä. Alan kehitystä on vuosikymmenen ajan vakavasti haitannut pula erikoislääkäreistä ja lisäksi ikärakenne on sellainen, että uusien erikoislääkäreiden valmistuminen hädin tuskin kompensoi eläkkeelle poistuman.
Tällaisessa tilanteessa ei ole varaa pitää erikoistumisvakansseja tyhjänä.
Joitakin vuosia sitten professori Jorma Piha teki Stakesille selvityksen lastenpsykiatrian voimavaroista Suomessa. Silloin kunnallisen sektorin lastenpsykiatrin viroista oli 40 % täyttämättä erikoislääkäreillä ja valtaosa niistä oli tyhjinä. Huolestuttavan tilanteen johdosta todettiin, että nykyisten koulutuspaikkojen lisäksi olisi avattava etäkoulutuspaikkoja, jotta kyetään tuottamaan tarpeeksi erikoislääkäreitä.
Amerikan lasten ja nuorisopsykiatriyhdistys on kiinnittänyt samaan ongelmaan huomiota. ”Lasten ja nuorisopsykiatrian tarve ja ääni on hautautunut sen alle, että viranomaiset ja kansalliset lääkärijärjestöt ovat yhtä mieltä spesialistien yleisestä liikatuotannosta. He eivät ole tulleet todenneeksi lasten ja nuorisopsykiatrien kriittistä vajausta. On olemassa vakava vaara että ammattiryhmä marginalisoituu, kun se ei kykene tarjoamaan palveluita ja vaikuttamaan yhteiskuntaan. Erikoislääkäreiden vakava vajaus on johtanut siihen, että lapset saavat puutteellista hoitoa mielenterveyden työntekijöiltä, joilta puuttuu asianmukainen koulutus.”
”The need and voice of child and adolescent psychiatry have been buried under the sweeping forces of the federal mandates and national medical organizations' consensus on the oversupply of specialists. They have failed to recognize the continuing critical shortage of child and adolescent psychiatrists. There is a danger of becoming marginalized when the profession cannot provide needed services and contribute to society. The serious undersupply of practitioners has resulted in children receiving inadequate care from mental health professionals who lack the necessary training.” (ladattu 1.11.2002 osoitteesta http://www.aacap.org/training/workforce.htm, joka ei enää käytössä)
Suomessa tilanne on sillä tavoin erilainen, että täällä erikoislääkäripula koskettaa monia erikoisaloja, mutta meilläkin erityisesti lastenpsykiatriaa nyt ja pahentuen tulevaisuudessa erikoislääkäreiden ikärakenteen vuoksi.
Olen sitä mieltä että sairaalassamme on liiaksi jättäydytty passiivisesti toteamaan, että on psykiatripula ja että jostakin syystä erikoistumisvirkoihin ei saada hakijoita. Passiiviseen rooliin asettuminen on ollut sen vuoksi houkuttelevaa, että sillä tavoin on itsestään saatu osa säästövelvoitteista täytetyksi. Kun virka ei täyty, täyttyy säästövelvoite.
Esimerkkinä asiakirja ”TOIMENPITEET VUODEN 2002 TALOUSTILANTEEN KORJAAMISEKSI” (13.8.2002) koskien siinä vaiheessa asetettuja säästövelvoitteita, jotka onneksi loppuvuoden 2002 ja lastenpsykiatrian osalta väistyivät:
”Jotta pysymme vuoden 2002 talousarviossa LNS:lla on 2994 t € säästövaade tuloissa ja 2678 t € säästö kuluissa kesäkuun lopun taloustilanteen perusteella. Näillä summilla saataisiin tilanne tasapainoon.
Lastenpsykiatria: Kulusäästöt Jätetään täyttämättä 5 sairaalalääkäriä ja 4,5 erityistyöntekijää. Tämän lisäksi 4,5 sairaanhoitajaa jo aiemmin täyttämättä, yhteensä 14 täyttämätöntä vakanssia - 180 602 e Säästö terapia-ostopalveluista - 80 000 e - - - ”
Lastenpsykiatrian erikoistuvan lääkärin viroista on edelleen viisi täyttämättä. Toisaalta erikoislääkäreiden viroista kolmea hoitaa erikoistuva lääkäri epäpätevänä ja vailla seniorin riittävää ohjausta.
Lastenpsykiatrian erikoiskoulutuksen turvaamiseksi tarvitaan nyt erityinen strategia.
Strategian laatiminen edellyttää niiden seikkojen erittelyä, joista pulma johtuu ja lisäksi sellaisten muiden kuin syytekijöiden erittelyä, joiden kautta tilanteeseen voidaan vaikuttaa.
Siitä ei ole käytettävissä tutkimustuloksia, miksi Lastenlinnan aikaan koulutusvirkoihin saattoi olla paljon hakijoita, mutta viime aikoina nyttemmin HYKSissä ei aina yhtäkään. Koulutettavien itsensä kommenteista tiedämme, että tällä hetkellä vallitsevat liialliset paineet (joutuminen 0.5-1 vuoden alalla olemisen jälkeen vt seniorin tehtävään, raskaat päivystykset) ja muita HUS-sairaaloita heikompi palkkaustaso karkottavat potentiaalisia tulijoita ja jo tänne kerran tulleita.
Olisi tärkeätä, että:
- saadaan useampi lääkäri kiinnostumaan erikoisalasta -> kandiopetuksen haaste, haaste vastuuelueen imagolle
- saadaan erikoistumaan tullut lääkäri pysymään talossa -> erikoistumiskoulutuksen laadullinen haaste, myös koko talon haaste että työympäristö on riittävän turvallinen ja hyvä
- saadaan erikoistumaan tullut valmistumaan alalle ja pysymään sillä -> edellisten lisäksi koko ammattikunnan haaste, hyvän kollegiaalisen verkoston ylläpitäminen.
Kaiken kaikkiaan olisi voitava valita erikoisalalle lääkäreitä, jotka sille soveltuvat, eikä niin että joudutaan ottamaan kuka vain vähänkin viitsii tulla.
Osin syytekijät ovat oletettavasti samoja yhtäältä sairaalan erikoislääkärivajaukseen ja toisaalta erikoistuvien lääkäreiden vajaukseen: kohtuuttomat työpaineet.
Olisi tärkeätä, että:- työryhmissä on riittävät toimintaedellytykset: erityistyöntekijäresurssia tarjolla, jotta erikoislääkärin vastuulle ei jää liikaa esimerkiksi vanhempainohjantaa - erikoislääkäri voi tarvittaessa keskittya ydintoimintoihin: tiimin johtaminen, tutkimusten ja hoidon organisointi, vaativat kliiniset tehtävät, konsultointi, erikoistuvan lääkärin ohjaus - erikoislääkärillä jää aikaa alan ja vastuualueen kehittämiseen: lukeminen yleisesti ja erityisesti potilastapauksien päätöksenteon tueksi – toteuttamani ehtimisselvitys pari vuotta sitten osoitti että mm oman alan ammattikirjallisuuden seuraamiseen ei monella erikoislääkärillä riitä ollenkaan aikaa.
Lasten mielenterveysalalla vallitseva laaja-alainen hätä merkitsee sitä, että vaikka talossamme olisivat resurssit optimaaliset, jää lääkärin ja muun henkilöstön kannettavaksi kuitenkin erittäin suuri psyykkinen kuorma sen vuoksi, että monelle kiireellistä hoitoa tarvitsevalle lapselle ei yksinkertaisesti löydy jatkohoitopaikkaa – lapsia joudutaan ylläpitämään ylipitkissä jonoissa, lähettämään olemattomaan avohoitoon ja vastaanottamaan sairaalassa jo hoidettuja takaisin.
Selkeä johtopäätös edellisestä on, että kaikki erityistyöntekijävakanssit on oltava ehdottomasti täynnä. Edelleen erityistyöntekijöiksi on saatava erityisosaajia: sairaalan on kyettävä toteuttamaan laadukkaampaa kliinistä tutkimusta kuin lähettävien tahojen. Viime aikoina erityistyöntekijöiden vakansseihin on otettu liian lyhyillä määräyskirjoilla, jolloin taitavat ammattilaiset eivät kiinnostu sairaalastamme eikä tällaisten määräyskirjojen haltijalle voida työryhmässä antaa pitkäkestoisia potilassuhteita – psykiatrian alalla potilaat eivät suostu toistuviin työntekijöiden vaihdoksiin, mikä on aivan oikein ja kliinisen laadun keskeinen edellytys.
Yhteenvetona totean, että sairaalan on kannettava nykyistä aktiivisempi vastuu lastenpsykiatrian erikoistumiskoulutuksen turvaamisesta.